Mitä olisi Radio Rockin Hall of fame ilman Michael Monroeta? Puutteellinen. Hanoi Rocksin kanssa maailmaa valloittamaan lähtenyt Monroe on 70-80-luvun taitteeessa alkaneen uransa aikana kokenut menestyksiä ja menetyksiä, edeten vastoinkäymisistä huolimatta päämäärätietoisesti eteenpäin. Monroe ja Hanoi Rocks olivat yhtenä suurimmista innoittajista koko jenkkien glam rock -liikkeelle, ja bändit kuten Guns N’ Roses ovat avoimesti antaneet Hanoi Rocksille ansaitusti kunniaa.
Debyyttialbuminsa vuonna 1991 julkaiseen Type O Negativen nokkamies, vokalisti ja basisti Peter Steel on selkeä lisäys Radio Rockin Hall of fameen. Kolmoslevy Bloody kisses nosti Type O Negativen metallimaailman tietoisuuteen, October Rustin ja Life is killing men jatkaen sen viitoittamalla tiellä. Stele onnistui herättämään huomiota paitsi musiikillisilla tekemisillään, mutta myös ulkomusiikillisilla tekijöillä, poseeraten alastomana Playgirl -lehdelle vuonna 1995. Steele kuoli 2010 verenmyrkytykseen.
Thrash-metallin neljän suuren kenties kaikkein raskaimman bändin, Slayerin, basisti-laulaja Tom Araya ehti vuonna 2019 päättyneen uransa aikana suututtaa lähes kaikki uskovaiset. Saatanaan, natseihin, väkivaltaan ym. viittauksia vilisevät sanoitukset ja raaka konstailematon tulkintamuoto ovatkin olleet yksi Slayerin kantavista voimista.
Billie Joe Armstrong on räiminyt jenkkien länsirannikon punk-piireistä valtavirtarockin kärkikastiin. Armstrongin kipparoima Green Day sai maistaa mammuttimaista menestystä jo ensilevyllään, kun Dookie sinkosi hittisinkkujen siivittämänä listakärkeen ympäri maailman ja saaden punk-piirien vihat niskaansa. Kantaa ottavilla välispiikeillään kohahduttanut Armstrong keinuu musiikillaan tyylikkäästi valtavirran ja undergroundin välimaastossa, ihastuttaen ja vihastuttaen vuoroin molempia.
The Whon kitaristi ja toinen laulaja Pete Townshend ohjasi The Whon Britannian modipiirien suosikista stadion-rockin terävimpään kärkeen 60-70-lukujen taitteessa. Kunnianhimoisista ja aikaansa edellä olevista projekteistaan tunnettu Townshend loi Tommyn ja Quadrophenian kaltaisia musikaaleja ja kokeili aikaansa edellä olevia miksauksia levytyksilleen, niissä sen kummemmin onnistumatta. The Who ja Townshend on mahdollista nähdä keikalla edelleen, vaikka puolet bändin jäsenistöstä on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Soundgardenin laulajana ja biisinikkarina toiminut Chris Cornell pääsi kokemaan uransa aikana menestystä ja menetyksiä. Grunge-aikakauden kirot Cornell pääsi kokemaan jo varhain ystävänsä Andy Woodin poismenon myötä, josta poiki Temple Of The Dog -superkokoonpano Pearl Jam -jäsenistön kanssa. Tällä vuosituhannella Cornell löi hynttyyt yhteen Rage Against The Machine -miehistön kanssa muodostaen Audioslaven ja niitti menestystä myös soolo-artistina.
Dave Grohl, eli rokkimaailman mukavin mies, on onnistunut luomaan nahkansa tyylikkäästi vuosien varrella. Washington DC:n hardcore punk -piireistä Nirvanan kannuttajaksi päätynyt Grohl oli lopettaa Kurt Cobainin poismenon jälkeen musiikinteon kokonaan, mutta lopulta Foo Fightersiksi muotoutunut sooloprojekti otti tuulta siipiensä alle ja lähti lentoon. Grohl onkin kovaa vauhtia matkalla kohti jo toista Rock n Roll Hall Of Fame -paikkaansa.
"Ennen kaikki oli paremmin”. Tätä mieltä olivat Joey Ramone muiden Ramone-veljiensä kanssa, kun valtavirtamusiikki oli mennyt liian puleeratuksi. Musiikilliset kommervenkit riisuttiin siis minimiin, joka valloitti amerikkalaisyleisön 70-luvun Amerikassa. Sittemmin musiikkiin tuotiin tuottajien toiveesta puhaltimia sun muita ja jäsenistökin vaihtui, mutta Joey Ramone pysyi bändin keulilla koko bändin olemassaolon ajan.
Alexi Laiho luotsasi Children of Bodomin määrätietoisesti kohti metallimaailman kärkeä 90-luvun loppupuolelta alkaen. Huomiota jo pahaenteisellä nimellään herättänyt espoolaisbändi kiinnitti metallimaailman huomion aggressiivisella, nopealla ja virtuosimaisella soitollaan monella mantereella ja Alexi Laiho valittiinkin monessa alan julkaisussa maailman parhaaksi kitaristiksi. Children of Bodomin yllättäen hajottua vuonna 2019 Laiho perusti Bodom After Midnight -superkokoonpanon, jota ei ehditty koskaan näkemään keikalla ennen Laihon yllättävää poismenoa 2020.
Ritchie Blackmore on kiistatta yksi merkittävimmistä rock-kitaristeista. Blackmoren ensimmäisen oman bändin ollessa Deep Purple, ja tästä lähdettyään perustaakseen Rainbown, voidaan väittää herran löytäneen melko toimivan menestysreseptin. Sittemmin Blackmore muutti suuntausta raskaasta rockista marginaalisempaan suuntaan, perustaen Blackmores Nightin vaimonsa kanssa - tyylilajina tällä kertaa renessanssiajan musiikki.
Punkin kummisedäksi usein tituleerattu Iggy Pop on ollut rock-musiikin undergroundin menestyneimpiä artisteja jo 60-luvulta saakka. The Stoogesin keulilla jenkkirockin muodonmuutoksen eturintamassa operoinut Iggy Pop on jatkanut omalla, tunnistettavalla tyylillään jo kuudella vuosikymmenellä, tehden yhteistyötä vuosien varrella David Bowien, Slashin kuin Josh Hommenkin kanssa.
Kurt Cobain on vuosikymmenten saatossa saavuttanut ikonisen statuksen. Cobainin perustama Nirvana-yhtye nousi grunge-aallon ja Nevermind-albumin suursuosion vanavedessä maailman suurimpien bändien joukkoon. Päihdeongelmien ja suosion tuoman paineen kanssa kamppaillut Cobain riisti henkensä 27 vuotiaana.
Skotlannista Australiaan muuttaneen Youngin perheen nuorin vesa Angus on eittämättä koulupoikapukunsa ja Gibson SG -kitaransa kanssa yksi rock-historian ikonisimpia hahmoja. Veljensä Malcolmin kanssa perustettu AC/DC on 70-luvulta lähtien ohjannut perusrockillaan läpi muuttuvien musiikkitrendien ilman pienintäkään merkkiä laantumisesta. AC/DCn takuuvarmasti tunnistaa AC/DC:ksi.
Progemammutti Pink Floydin basisti-laulaja Roger Waters on kiistellyt Pink Floyd -nimen käyttöoikeudesta jo vuosia, mutta se ei ole miehen tahtia hidastanut. The Wall -albumin nimen käytön Waters sai oikeutetusti omiin nimiinsä, samoin kun edelleen herran keikoilla lentelevän Animals -levyn kannessa komeilevan sian.
Steve Harris oli lähellä lähteä tavoittelemaan jalkapalloammattilaisuutta, mutta onneksi musiikki vei mennessään. Steve Harrisin perustama Iron Maiden vakiinnutti alati kohenevilla listasijoituksillaan paikkansa brittiläisen raskaan rockin kärkikahinoissa, lopulta saavuttaen maailmanlaajuista suosiota ja legenda-statuksen metallipiireissä, toimien esikuvana monille maailman suurimmista bändeistä.
Alun perin rumpalina ja pianoa soittaen muusikon uransa aloittanut Steven Tyler löysi lopulta tiensä bändin keulille laulajana, Aerosmithin riveissä. Massiivisia hittejä niin 70-, 80- kuin 90-luvulla Aerosmithin riveissä tehtaillut Tyler sai uuden nosteen uralleen ja uusia faneja 2000-luvulla, kun hänet liitettiin laulukilpailu American Idolin tuomaristoon.
John Bongiovi, tuttavallisemmin Jon Bon Jovi nousi kansalliseen maineeseen jo ensilevytykseltään ”Bon Jovi” löytyvällä Runaway-hitillä. Vuodesta 1984 lähtien Bon Jovin hymyilevä olemus ja tarttuvat pop-melodiat houkuttelivat erityisesti naiskuulijoita muita testosteronia huokuvia aikalaisbändejä enemmän, potin räjähtäessä täysin vuoden 1986 Slippery When Wet -albumilla.
Tony Iommi on monien mielestä yhtä kuin Black Sabbath ja Black Sabbathin ainoana alusta loppuun mukana olleena jäsenenä, väittämä kuulostaa perustellulta. Iommi on kiistatta yksi merkittävimmistä ja arvostetuimmista kitaristeista raskaan rockin historiassa ja herran raskaiden blues-vaikutteisten riffien koetaan olevan koko heavy metal -genren alkusysäys.
80-90-luvun taitteessa Faith No Moren riveissä ison yleisön tietoisuuteen noussut Mike Patton on läpi vuosikymmenten venyttänyt valtavirtarockin rajoja. Monipuolisena laulajana tunnettu Patton on rock-musiikin lisäksi esitellyt vakuuttavaa kuuden oktaavin äänialaansa myös 40 henkisen orkesterin kanssa, laulaen italialaisia 50-60-luvun pop-kappaleita Mondo Cane -levyllä.
Jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan Alice Cooper on operoinut shokkirockin uhkrarohkeana sunnannäyttäjänä ja esikuvana monille tuoreemmille bändeille. Nimeään kantavan bändin hajottua ja päihdevieroituksen läpikäytyään, nokkamies Cooper on onnistunut luomaan nahkansa soolobändinsä kaulilla, pysyen tasaisesti niin rockpuritaanien kuin valtavirran suosiossa vuodesta toiseen.
Poplaulajasta kimallerockin kautta viileän hienostuneeksi soultulkitsijaksi, lohduttomien tulevaisuuskuvien maalaajasta tanssittavampien ja teollisempienkin rytmien hallitsijaksi, oman persoonansa lukuisiin eri ilmaisumuotoihin sovittaen. Bowie kykeni kerta toisensa jälkeen syntymään uudelleen, aina kuitenkin omalta jäljittelemättömältä itseltään kuulostaen.
Saksan kielellä esitetty teollisuusmetalli ei paperilla vaikuttanut aikoinaan menestysreseptiltä, mutta Rammstein kykeni tässä suhteessa osoittamaan ennakkoasenteet vääriksi. Yhtyeen maailmaan pääsi sisään, vaikkei saksan kieltä olisi taitanut sanaakaan, Till Lindemannin pidettyä huolen tästä selkeästi artikuloidulla ääntämisellään. Rammsteinilla oli kyky olla samanaikaisesti provosoiva ja shokeeraava, pohjimmiltaan jollain lailla silti inhimillinen.
Remu Aaltonen on yksi tunnetuimmista suomalaisista rock-hahmoista, niin musiikkinsa kuin värikkään kielenkäyttönsä ansiosta. Remu luotsasi Hurriganesinsa maan kiistattomaksi ykkösyhtyeeksi, vaihtoi kysynnän laannuttua suomenkieliseen iskelmäjazziin palaten myöhemmin jälleen rock'n'rollin pariin. Uransa jatkuvuutta tiedustelleille Remu tapasi todeta "Yleisö määrää, miten pitkään mummo työntää kuulaa".
Irlantilainen Phil Lynott onnistui luotsaamaan perustamansa Thin Lizzy-yhtyeen tunnustetuksi ja arvostetuksi kokoonpanoksi. Hänellä oli kyky olla sulavakäytöksinen muttei kaihtanut kovanaamaisuuttakaan. Saattoi olla herkkä ja samanaikaisesti kapinallinen, heijastaen lauluissaan kaikkia näitä. Lynottin lyhyeksi jäänyt elämä päättyi 4.1.1986 vain 36-vuotiaana.